Perinnöllisistä sairauksista

Aluksi kannattaa kääntää ajatus kohti yleisiä periytyvyysperiaatteita. Rotukoirien jalostus on ollut ja on myös tulevaisuudessa oleva määrätietoista pyrkimystä rodun ihannekoiraan , joko ulkonäöllisesti tai käyttöominaisuuksiltaan. Jalostuksessa kiinnitetään huomio vain tiettyihin yksilön ominaisuuksiin ja muu jää taka-alalle. Useissa roduissa jalostusmateriaali on hyvin kapea, siis koirat ovat sukulaisia keskenään ja niiden geeniperimä on hyvin samanlainen. Kaikissa eläimissä ja myös meissä ihmisissä on sairautta aiheuttavia geenejä. Jos yksilössä on vain yksi sairausgeeni ja se on sairauden kantaja, ei tule mitään oireita paitsi sukupuoleen sidotuissa sairauksissa. Mutta tilanne pahenee, jos sekä narttu että uros ovat kantajia, tällöin jälkeläisistä osa saa molemmilta vanhemmiltaan sairausgeenin ja silloin ne saavat ko. sairauden. Siis terveet vanhemmat ja sairaita pentuja , näinhän ei toivota tapahtuvan.

Samat periytyvyyssäännöt pätevät myös silmäsairauksissa. Monien rotujen perintötekijöihin on päässyt pesiytymään erilaisia silmäsairauksia aiheuttavia geenejä. Osa näistä sairauksista voidaan todeta jo pennuilla ( colliella ja shelteillä CEA ja RD muilla), mutta valitettavasti osa puhkeaa esiin vasta aikuisiällä, joskus jopa 7-9 vuotiaana. Koiraa on voitu käyttää runsaasti siitoksessa ja sitten se sairastuu perinnölliseen silmäsairauteen kuten PRA . Sen kaikki jälkeläiset ovat ainakin kantajia ja osa sairaita, jos toiselta puolen on tullut sama sairasgeeni. Jälkeläisiä on myös voitu jo käyttää siitoksessa ja sairausgeeni on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen, siis lapsenlapsiin. Näin salakavalasti perinnölliset sairaudet pääsevät leviämään rodun sisällä. Olisikin tärkeää tutkia siitoskoirat myös siitosuran jälkeen 7-9 ikävuoteen saakka 1-2 vuoden välein. Näinhän monet vastuuntuntoiset kasvattajat tekevätkin.

Silmätarkastuksessa pyritään toteamaan kaikki epänormaalit rakenteet silmistä. Silmätarkastaja tutkii koiran luomet, sarveiskalvon, värikalvon l. iriksen, linssin , lasiaisen ja lopulta verkkokalvon. Eri roduilta etsitään eri sairauksia mutta aina tutkitaan koko silmä, ja kirjataan ylös muutokset myös harmittomat. Näin myöhemmissä tarkastuksissa voidaan seurata muutosten kehitystä. Normaalisti silmätarkastus suoritetaan epäsuoralla valolähteellä ja linssillä . Rakolampulla , joka on biomikroskoopin muunnos, voidaan tutkia silmän etuosien rakenne erittäin tarkasti linssin takakapseliin asti. Silmänpainemittaria ja ns. gonioskooppia tarvitaan viherkaihi tutkimuksissa.

Silmätarkastuksen tarkoitus on poistaa sairaat yksilöt jalostuksesta ja estää sairauksien leviäminen. Koska PRA ja HC kehittyvät useimmin vasta aikuisille koirille, jalostuskoirat on tutkittava 1-2 vuoden välein rodun sairaustilanteesta riippuen. Näin pyritään minimoimaan sairaiden yksilöiden siitokseenkäyttö. Suomessa colliet ja sheltit tutkitaan jo pentuina ja yli 6 kk:n iässä tehty uusi tarkistus on lopullinen lausunto CEA:sta, PRA:sta tai HC:stä ei anneta lopullisia lausuntoja.

Hiukan itse sairauksistakin, tässä yleisimmät:

Silmätarkastuskaavakkeeseen merkitään kaikki löydökset silmästä myös vaarattomat, jotta muutosten kehitystä voidaan seurata. Kaikki kaavakkeisiin piirretyt muutokset eivät ole perinnöllisiä sairauksia. Tämä tulisi kaikkien kaavakkeita lukevien huomioida. Kaavakkeessa on sarake: Osoittaa sairautta. Vain tähän kohtaan merkityt sairaudet tulee kirjata koiran jalostukseen vaikuttaviksi muutoksiksi. Linssissä todetaan usein pieniä muutoksia esimerkiksi ns. suturalinjat takakapselissa ja nukleuksen l. silmän keskiosan minimaaliset samentumat jne. Nämä eivät ole perinnöllisiä sairauksia, jotka vaikuttaisivat koiran jalostuskäyttöön.

Virallisia silmätarkastuksia tekevät silmäsairauksiin perehtyneet Suomen Kennelliiton valtuuttamat eläinlääkärit, joita tällä hetkellä on parisen kymmentä ympäri maata. Viralliset silmätarkastus tulokset ovat voimassa 10-24 kuukautta rodusta riippuen, pois lukien lopulliset lausunnot.

©Artikkelin lainaaminen on luvallista, kun lähde ja tekijä mainitaan.

Sydänlihaksen tehtävä on ylläpitää riittävän suurta kiertävää verimäärää ja normaalia verenpainetta. Ylä- ja alaonttolaskimo keräävät veren sydämen oikeaan eteiseen. Tämä supistuessaan täyttää oikean kammion, joka puolestaan pumppaa veren keuhkovaltimoon hapetusta varten. Keuhkoista veri siirtyy keuhkolaskimoa pitkin vasempaan eteiseen, edelleen vasempaan kammioon ja sieltä päävaltimoa, aorttaa, pitkin hapetettuna elimistöön huolehtimaan kudosten tarpeista. Eteisten ja kammioiden välissä olevat läpät varmistavat veren oikean virtaussuunnan sydämen supistuessa. Läppiin kohdistuvat muutokset aiheuttavat monia sydänsairauksiin liittyvistä oireista. Sydänlihaksen johtumisjärjestelmä kuljettaa sähköisen impulssin, joka ylläpitää sydämen rytmin ja vastaa sydänlihaksen supistumisen oikeasta tahdista. Tässä järjestelmässä esiintyvät häiriöt voivat olla itsenäisiä sairauksia tai seurata esimerkiksi sydämen voimakkaasta laajentumisesta.

Sydänsairaudet ovat joko synnynnäisiä tai hankittuja. Synnynnäisiä sydänvikoja tavataan lähteestä riippuen 0,5 - 0,85 %:lla koirista. Kaikista sydänvioista synnynnäisiä on vain alle 10 prosenttia, alle vuoden ikäisillä koirilla tavattavista sydänsairauksista kuitenkin suurin osa on synnynnäisiä. Valtaosa synnynnäisistä sydänvioista on periytyviä. Periytymismekanismi on monimutkainen, useiden perintötekijöiden yhteisvaikutuksen tuloksena todennäköisyys synnynnäisen sydänvian esiintulolle jälkeläisissä lisääntyy. ( Multigenetic treshold inheritance). Edellämainitusta syystä, sekä näiden tautien harvinaisuudesta johtuen, synnynnäisten sydänvikojen vastustaminen jalostuksellisin keinoin on vaikeaa. On varmasti järkevää karttaa sitä nimenomaista uros-narttu yhdistelmää, joka on tuottanut synnynnäistä sydänvikaa sairastavan jälkeläisen. Jalostuksellisia johtopäätöksiä joudutaan harkitsemaan myös silloin, kun jossain sukulinjassa esiintyy useita tapauksia.

Useimmiten synnynnäistä sydänvikaa epäillään rutiinitarkastuksen yhteydessä kuullun sivuäänen perusteella. Koira on yleensä tässä vaiheessa oireeton. Mahdollisesti esiintyvät oireet vaihtelevat suuresti riippuen siitä, mikä rakenteellinen muutos on kyseessä, sekä muutoksen vakavuusasteesta. Tavallisimpia oireita ovat yskä, hengitysvaikeudet johtuen nesteen kerääntymisestä keuhkoihin, alentunut rasituksen sieto, vatsan turpoaminen, tajuttomuustilat, ruokahalun alentuminen sekä laihtuminen. Samankaltaisia oireita havaitaan usein myös hankittujen sydänvikojen yhteydessä. Lievät synnynnäiset muutokset sydämessä eivät välttämättä aiheuta oireita koko koiran elinaikana. Vakavat muutokset taas aiheuttavat oireita yleensä jo alle vuoden ikäisille yksilöille. Hoito ja hoitoennuste vaihtelevat tapauskohtaisesti. Suurimmassa osassa oireita aiheuttavista synnynnäisistä sydänvioista hoitoennuste on varauksellinen, ja omistajan on syytä valmistautua lemmikin tavanomaista lyhyempään elinkaareen.

Koiralla tavallisimmat synnynnäiset sydänviat ovat keuhkovaltimon läpän ahtauma, eli pulmonaalistenoosi, aorttaläpän ahtauma, persistoiva oikea aortankaari ja patentti ductus arteriosus, PDA. Joskus tavataan myös eteiskammioläppien vajaakehitystä sekä eteisten tai kammioiden väliseinien reikiä. Vakava, mutta onneksi harvinainen kehityshäiriö on Fallotin tetralogia. Seuraavassa käsitellään yksityiskohtaisemmin tavallisimmat synnynnäiset sydänsairaudet.

Keuhkovaltimon läpän ahtauma, pulmonaalistenoosi, on tavallisin synnynnäinen sydänvika pienikokoisilla roduilla, esimerkkeinä kettuterrieri, kääpiösnautseri ja chihuahua. Lisääntynyt alttius on myös beaglellä ja bulldogeilla.

Läpän epämuodostumisen ja ahtautumisen vuoksi sydämen oikea kammio joutuu työskentelemään lisääntynyttä kuormaa vasten. Tämä johtaa sydämen oikean puoliskon hypertrofiaan eli sydänlihaksen paksuuntumiseen. Lievät tapaukset voivat pysyä oireettomina. Vakavissa tiloissa oireina havaitaan hengästymistä, alentunutta rasituksensietoa, pyörtyilyä, mahdollisesti nestekeräytymiä vatsaontelossa ja raajoissa. Taudinmääritys tapahtuu luotettavimmin ultraäänitutkimuksella. Läpän laajentamiseksi on kehitetty leikkaustekniikoita, Suomessa ei näitä toimenpiteitä ole koirilla suoritettu. Lääkehoidolla voidaan oireita lievittää.

Patentti ductus arteriosus, PDA, on koiralla varsin yleinen synnynnäinen sydänvika. Tätä sairautta tavataan eniten villakoirilla, colliella, shetlannin lammaskoiralla ja saksanpaimenkoiralla. Ductus arteriosus on verisuoniyhteys, joka sikiöaikana yhdistää aortan ja keuhkovaltimon. Ductus sulkeutuu normaalisti syntymän yhteydessä. Jos näin ei tapahdu, kuormittaa virheellinen suonitus keuhkovaltimoa ja sydämen vasenta puolta. PDA:n yhteydessä kuultava sivuääni on hyvin tyypillinen ja erittäin voimakas. Leikkaushoito on mahdollinen, tällöin epänormaali verisuoniyhteys suljetaan ja onnistuneen leikkauksen jälkeen koira voi elää normaalin elinkaaren oireettomana. Leikkaus ei ole riskitön, jos ductus toimenpiteen aikana repeytyy, on seurauksena syntyvä verenvuoto useimmiten mahdoton kontrolloida. Lääkehoidon ennuste on huono.

Eteiskammioläppien synnynnäistä epämuodostumista tavataan eniten tanskandogilla ja saksanpaimenkoiralla. Taudin oireet ja hoito ovat samat kuin hankitussa läppien vajaatoiminnassa. Jos oireet eivät ilmaannu aivan nuorelle koiralle, on usein vaikea erottaa synnynnäinen ja hankittu muutos.

Suurikokoisilla roduilla yleisin hankittu sydänsairaus on dilatoiva kardiomyopatia. Kyseessä on sydänlihaksen sairaus, josta seuraa sydänlihaksen supistumiskyvyn alentuminen. Muutosten edetessä sydämen seinämä ohenee, ja sydän laajenee voimakkaasti pyrkiessään säilyttämään elimistöön pumpatun verimäärän ja verenpaineen ennallaan. Taudin syytä ei tarkasti tunneta, pieni osa tapauksista johtuu karnitiini valkuaisaineen puutteesta ravinnossa. Tauti on yleisempi uroksilla ja sitä tavataan jo nuorilla koirilla 6 kk iästä alkaen, joskin suurin osa tautitapauksista havaitaan 4 - 6 vuoden iässä. Keskikokoisista roduista spanielit muodostavat riskiryhmänä poikkeuksen, niillä havaitaan tätä sairautta melko runsaasti. Loppuvaiheessa sairaus johtaa sydämen congestiiviseen vajaatoimintaan. Näin ollen oireet ovat varsin samanlaisia kuin aikaisemmin kuvatuissa taudeissa, ja ne ilmaantuvat usein yhtäkkisesti ilman pitkittynyttä tautihistoriaa. Monesti muutokset sydänlihaksistossa voidaan todeta paljon ennen oireiden ilmaantumista, joten oireilevassa vaiheessa tauti on pitkälle edennyt ja hoitoennuste enää kohtalainen. Jotkut yksilöt eivät vastaa lääkitykseen lainkaan, ja keskimääräinen elinaika taudin havaitsemisen jälkeen on 6 - 24 kk. Tämän sairauden yhteydessä usein esiintyvät rytmihäiriöt voivat aiheuttaa äkillisen kuoleman milloin tahansa.

Satunnaisesti koiralla havaitaan bakteeritulehduksia sydänlihaksessa, läpissä tai sydänpussissa, muutoksia aortan ja keuhkovaltimon läpissä, erilaisia rytmihäiriöitä, joko muiden sydänsairauksien yhteydessä tai itsenäisinä tauteina, kasvaimia, sekä muiden sairauksien komplikaationa kehittyviä sydäntauteja. Näita ei tilanpuutteen vuoksi käsitellä tarkemmin.

Pelkkien oireiden perusteella ei aina voi arvioida, onko sydänvika synnynnäinen vai hankittu. Tämä ei koske aivan pienillä pennuilla, alle 12 vk iässä, havaittavia sydänperäisiä oireita, jotka hyvin suurella todennäköisyydellä ovat seurausta synnynnäisestä muutoksesta. Lisäksi täytyy muistaa, että sydämen toiminta voi häiriintyä toissijaisesti muiden tautien yhteydessä. Sydämen toimintaan voivat vaikuttaa esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja joidenkin elektrolyyttien tasot veressä. Sydänsairautta epäiltäessä voidaan sydämen toimintaa tutkia useilla menetelmillä. Auskultoimalla kuunnellaan sydämen lyöntitiheys ja rytmi, sekä läppien häiriintyneestä toiminnasta seuraavat sivuäänet. EKG tutkimuksella voidaan selvittää sydämen sähköisen säätelyjärjestelmän toiminta. Sydämen koko ja toissijaiset muutokset keuhkoissa tutkitaan röntgenkuvauksella. Uutena tutkimuskeinona on yleistymässä sydämen ultraäänitutkimus . Tällä menetelmällä voidaan saada tarkka käsitys eteisten ja kammioiden koosta, sydänlihaksen supistumiskyvystä sekä seurata esimerkiksi läppien toimintaa. Myös verenpaineen seuranta on koiralla mahdollinen, ja tulee yleistymään tiettyjen sairauksien hoidossa. Sydämen vajaatoiminta vaikuttaa elimistössä useiden muiden elinryhmien toimintaan, joten laboratoriokokeilla voidaan joutua selvittämään esimerkiksi munuaisten toimintakyky sekä eräiden elektrolyyttien pitoisuudet. Kun sairauden laadusta ja vakavuudesta on saatu käytettävissä olevien tutkimuskeinojen avulla mahdollisimman tarkka kuva, voi eläinlääkäri suunnitella hoidon valiten sopivan yhdistelmän varsin laajasta lääkevalikoimasta. Hoitoa tuetaan liikunnan rajoittamisella ja vähäsuolaisella dieetillä. Erityisesti synnynnäisiä sydänvikoja voidaan korjata tietyissä tapauksissa leikkaushoidolla, tämä edellyttää kuitenkin avorintaontelokirurgiaa, joten nämä toimenpiteet eivät ole Suomessa jokapäiväistä rutiinia.

Useimmat sydänviat ovat kroonisia tauteja, joiden lääkitys jatkuu lemmikin loppuelämän ajan Hoito edellyttää kärsivällisyyttä ja huolellisuutta hyvän tuloksen aikaansaamiseksi. Monien sydänsairauksien ennuste on kohentunut, kun ihmisten hoitoon kehitettyjä lääkkeitä on kyetty soveltamaan myös koirien hoitoon lisääntyvässä määrin. Valitettavasti juuri suurikokoisilla roduilla esiintyy suhteellisesti ottaen paljon sellaisia sydänsairauksia, joiden hoidossa nykyisellä osaamisella ei saavuteta parhaita mahdollisia tuloksia. Samaa voidaan todeta monien synnynnäisten sydänvikojen osalta. Kun tautien syistä saadaan lisää tietoa, päästään tulevaisuudessa toivottavasti joko jalostuksellisin tai lääkehoitoon perustuvin menetelmin nykyistä parempiin tuloksiin tautien ehkäisyssä.

©Artikkelin lainaaminen on luvallista, kun lähde ja tekijä mainitaan!

Seppo Lamberg:
KOIRAN SELKÄSAIRAUDET
Artikkeli lainattu Lahden Eläinlääkäriaseman kotisivuilta

Välilevyn ulompi osa muodostuu vahvasta sidekudosrenkaasta, anulus fibrosus, jonka sisällä on pehmeämpi ydinosa, nucleus pulposus.

Välilevyn ja nikaman välissä on hyaliinirustoa, välilevy kiinnittyy sekä rustoon että nikaman runkoon. Välilevyn tarkoituksena on yhdistää nikamia toisiinsa, mahdollistaa niiden keskinäinen liikkuvuus jakaen paineen tasaisesti sekä vaimentaa iskuja.

Välilevyn rappeuma alkaa nukleus pulposuksen reunoilta edeten kohti keskustaa. Ns. kondrodystrofisilla roduilla välilevyn muuttuminen alkaa jo alle vuoden ikäisenä. Muilla roduilla muutos käynnistyy vasta n. 8 vuoden iässä. Anulus fibrosuksen muutos seuraa nucleuksen rappeutumista. Rappeutuessaan välilevy menettää vähitellen joustavuuttaan, sen ravinnon saanti vaikeutuu, kunnes välilevy kalkkeutuu. Kondrodytrofisilla roduilla muutokset ovat jo vuoden iässä alkaneet suurimmassa osassa välilevyjä, ja 6-7 vuoden iässä on rappeumamuutoksia nähtävissä mm. röntgenkuvauksessa.

Välilevytyrät jaetaan kahteen Hansen tyypin ryhmään.

· 1. tyypin tyrissä nucleus pulposuksen massa työntyy anulus fibrosuksen läpi selkäydinkanavaan.

· 2. tyypin tyrässä annulus fibrosuksen sisemmät kerrokset ovat revenneet, mutta ulkoreuna pitää nukleusmassan sisällään muodostaen tyrän.

Oireet vaihtelevat lievästä kivusta neliraajahalvaukseen riippuen tyrän asteesta ja sijainnista.

Taudinmääritys tehdään oireiden, tunnustelun, neurologisen tutkimuksen ja rtg-kuvauksen perusteella. Muutoksen tarkan sijainnin ja luonteen selvittäminen edellyttää varjo-ainekuvausta. Lieviä tapauksia voidaan hoitaa ns. konservatiivisesti. Liikunnan rajoitus on ensiarvoisen tärkeää, lääkehoitona käytetään kipulääkkeitä ja kortikosteroideja. Jos neurologiset oireet ovat voimakkaita tai oireilu pitkittyy, joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon. Ennuste riippuu oireiden luonteesta ja kestosta. Uusiutumisen todennäköisyys ilman leikkaushoitoa on n. 30 %:n luokkaa.

Lumbosakraalistenoosi voi johtua synnynnäisesti ahtaasta selkäydinkanavasta, ligamenttien hypertrofiasta, välilevysairaudesta, luupiikkien aiheuttamasta puristuksesta tai nikamien välisestä yliliikkuvuudesta. Oireena havaitaan sairauden alkuvaiheessa tunnusteluarkuutta lantiorangan loppuosasta sekä kipua jalkojen taakse käännössä. Makuulta nouseminen ja hyppääminen aiheuttavat usein kipua. Sairauden edetessä takaraajoihin kehittyy halvausoireita. Myös rakon ja peräsuolen sulkijalihaksen hermotukseen voi kehittyä häiriöitä.

Taudinmäärityksessä esitiedoilla ja kliinisellä tutkimuksella on suuri merkitys. Röntgentutkimus antaa tietoa luisista rakenteista ja varjoainekuvauksella voidaan todeta kompressiomuutoksia. Kuvaukset voivat kuitenkin olla löydöksettömiä huolimatta voimakkaasta oireilusta. Erittäin hyödyllinen tällä alueella on lihasten sähköistä toimintaa selvittävä EMG tutkimus. Tämä on kuitenkin suomessa rajoitetusta saatavilla oleva menetelmä.

Lieviä tapauksia hoidetaan konservatiivisesti. Tauti on usein etenevä ja vaatii leikkaushoitoa.

Spondyloosilla tarkoitetaan selkänikamien välistä silloitusta, joka johtaa rangan jäykistymiseen ja nikamavälien ahtautumiseen. Spondyloosi voi olla seurausta useista selkärangan sairauksista.

Taustalla voi olla nikamien välinen yliliikkuvuus, instabiliteetti, nikamien epätäydellinen kehittyminen ja tulehdukset. Itsenäisenä sairautena esiintyessään käytetään nimitystä spondylosis deformans. Tälle sairaudelle ovat tyypillisiä nikaman alapuolelle ja sivulle kehittyvät luupiikit.

Tauti voi olla täysin oireeton huolimatta laajoista röntgenkuvauksessa havaittavista muutoksista. Joskus luupiikit ahtauttavat juurikanavia aiheuttaen kipua ja halvausoireita. Leikkaushoito voi olla ainoa mahdollinen näissä tapauksissa. Selkäydinkanavan ahtautuminen on harvinaista.

Wobbler syndromalla tarkoitetaan kaularangan selkäydinkompressiota, joka johtuu kaularangan kehityshäiriöstä. Häiriö on tavallisimmin kaularangan alaosassa. Bassetilla tautia todetaan ylempänä kaularangassa. Kaulanikamien välisen huonon niveltymisen seurauksena nikaman etuosa pääsee nousemaan, jolloin ydinkanava ahtautuu. Nikamien keskinäinen liike aiheuttaa myöhemmin muutoksia välilevyyn, joko tyrän tai anulus fibrosuksen paksuuntumista. Myös selkärankaa tukevat ligamentit saattavat reagoida. Nikamien välisiin niveltymisiin voi myös kehittyä luupiikkejä. Taudin syy on osin tuntematon. Se esiintyy yleensä suurikokoisilla roduilla ja nopeakasvuisuus ja liiallinen ruokinta altistavat muutoksille.

Tauti esiintyy tavallisimmin dobermannilla ja tanskandogilla, mutta sitä tavataan muillakin roduilla. Tanskandogilla oireet ilmaantuvat yleensä 3-18 kk iässä, dobermannilla usein myöhemmin, vasta 5-9 vuoden iässä. Sairauden alkuvaiheessa esiintyy yleensä lievää takajalkojen liikehäiriötä, joka tyypillisesti on luonteeltaan paheneva. Sairauden edetessä oireet ilmaantuvat myös etujalkoihin. Sairaus voi akutisoitua nopeasti välilevytyrän seurauksena.

Taudinmääritys tapahtuu oireiden ja esitietojen ohella neurologisen tutkimuksen ja röntgenkuvauksen avulla. Konservatiivisella hoidolla saavutettu hoitotulos on usein tilapäinen ja heikko. Vaikeammat tapaukset vaativat leikkaushoitoa. Ennuste on kohtalaisesta varaukselliseen muutosten laajuudesta riippuen.

Diskospondyliitti tarkoittaa nikamien ja välilevyjen bakteeritulehdusta. Bakteeri kulkeutuu alueella veriteitse, tavallisimmin ensisijainen tulehdus on iholla, virtsateissä tai kiveksissä. Tautia tavataan eniten suurikokoisten rotujen keski-ikäisillä yksilöillä. Oireina havaitaan paikallista kipua, kuumetta, haluttomuutta ja laihtumista. Neurologiset löydökset ovat aluksi vähäisiä lisääntyen vähitellen taudin aiheuttamien kudosmuutosten seurauksena. Taudinmääritys tapahtuu oireiden ja röntgentutkimuksen avulla. Aiheuttajabakteeria voi eristää virtsa- tai veriviljelyllä. Jälkimmäinen tekniikka on vaativa, eikä ole rutiinikäytössä. Ensisijainen hoito on 4- 6 viikkoa kestävä antibioottihoito. Vaikeissa tapauksissa voidaan joutua turvautumaan leikkaushoitoon.

Koiralla on 7 kaulanikamaa, 13 rintanikamaa ja 7 lannenikamaa. Kolme ensimmäistä häntänikamaa ovat liittyneet yhteen muodostaen sakraaliluun, johon lantio nivelöityy. Häntänikamia on vaihteleva määrä. Nikamia yhdistävät välilevyt, diskukset, joita on noin 50. Ensimmäinen välilevy on toisen ja kolmannen kaulanikaman välissä. Selkärangan yläosa muodostaa luisen selkäydinkanavan, jossa selkäydin sijaitsee.

Selkäydinhermot haaraantuvat nikamien välisistä aukoista. Selkäydin loppuu tavallisesti 7 lannenikaman kohdalla. Tämän jälkeen selkäydin jakautuu cauda equinaksi kutsutuksi ääreishermojen kimpuksi. Selkärankaa tukee joukko ligamentteja, jotka voivat osallistua selkäsairauden oireiden kehittymiseen. Nikamien välillä on myös nivelöitymisiä, joihin voi kehittyä muutoksia. Selkäydin jaetaan tutkimuksen perusteella segmentteihin, jotka eivät aina sijaitse vastaavan nikaman kohdalla. Oireiden liittymisellä tiettyyn segmenttiin kohdistetaan muutoksia selkärangan eri osiin.

Selkäsairaudet voidaan jakaa kompressiivisiin ja ei kompressiivisiin.

Kyseessä on ensimmäisen ja toisen kaulanikaman sijoiltaanmeno. Taustalla on usein nikamien sidejärjestelmän huono kehittyminen tai vamman seuraksena vaurioitunut rakenne. Taudinmääritys tehdään oireiden ja röntgenkuvauksen perusteella.Leikkaushoito on ainoa mahdollinen.

Kyseessä on etenevä selkäytimen rappeutuma, jota tavataan eniten saksanpaimenkoirilla. Aiheuttaja on tuntematon.

Oireet kehittyvät viidennen ikävuoden jälkeen ja alkavat yleensä takajalkojen etenevänä liikehäiriönä. Tauti johtaa vähitellen pahenevaan halvaantumiseen. Oireet siirtyvät taudin edetessä myös etujalkoihin.

Tyypillisesti tautiin ei liity kipuoiretta. Parantavaa hoitoa ei ole. Oireita voi lievittää lääkehoidolla taudin alkuvaiheessa, mutta pidemmän aikavälin ennuste on huono.

Syntyvät yleensä vamman seurauksena. Sijainti tavallisimmin lantion tai rintarangan alueella.

Oireet ja ennuste riippuvat muutoksen luonteesta ja hermokudokseen kohdistuneen vamman asteesta. Röntgentutkimus tulee suorittaa erityisen varovasti, jottei lisävaurioita aiheuteta.

Jos neurologiset oireet ovat vähäisiä, voidaan käyttää lääkehoito ja mahdollisesti ulkoista tuentaa. Vakavien oireiden kyseessä ollen leikkaushoito on ainoa mahdollinen. Leikkaushoito on vaativaa ja varsinkin yli 20 kg painoisilla koirilla ennuste on varauksellinen.

Useita kasvaintyyppejä tavataan sekä nikamissa että hermokudoksessa. Useimmiten kyseessä iäkkäät yksilöt, muttei välttämättä. Nikamakasvaimet usein etäispesäkkeitä muualta elimistöstä.
Leikkaushoito ainoa mahdollinen. Ennuste riippuu kasvaimen sijainnista.
Useimmiten ennuste huono tai toivoton.

· Hemivertebra: Nikamarungon puoliskojen epätäydellinen luutuminen

· Skolioosi: Selkärangan vääntyminen sivusuunnassa

· Kyfoosi: Kyttyräselkäisyys

· Lordoosi: Notkoselkäisyys

· Blokkinikama: Viereiset nikamat eivät ole erillään toisistaan. Syynä välilevyn kehityshäiriö

· Nikamien fuusioituminen: Kahden tai useamman nikamavälin luutuminen

· Spina bifida: Ydinkanavan epätäydellinen sulkeutuminen. Tavallisesti selkärangan takaosassa kondrodytrofisilla roduilla.

OD on kuvattu selkänikamiin kohdistuvana, tällöin se muistuttaa oireiltaan muita selkäsairauksia. Selän OD on harvinainen.

Osassa selkäsairauksia saavutetaan hyviä hoitotuloksia mm. kiropraktiikalla, fysioterapialla ja akupunktiolla. Yleissääntönä voidaan pitää sitä, että voimakkaasti kompressiiviset (puristuva, puristava) sairaudet ovat huonompia kohteita näille hoidoille, myös riskit ovat suurempia.

Voimakkaat neurologiset oireet ovat myös varovaisuutta edellyttävä löydös. Hyvä tutkimus ensin eläinlääkärin toimesta on perusteltu, tällöin suljetaan pois tilat, joissa ko. hoidot eivät missään tapauksessa auta tai voivat pahentaa oireita. Selkäsairauksien akuutissa vaiheessa manipulaatiohoitoihin liittyy selvä riski, ne soveltuvat paremmin kroonisten kiputilojen hoitoon.

Kirjoittanut: Seppo Lamberg, Lahden Eläinlääkäriasema 03-884030
Lähde: http://user.sgic.fi/~laelas/art_luettelo.htm

©Artikkelin lainaaminen on luvallista, kun lähde ja tekijä mainitaan